Who am I?

Oma valokuva
My life is built from spontaneous moments, and strictly planned days. I'm a 20-something growing soul that can't make up her mind. Contact: Anna Äärelä // anna.aarela@gmail.com

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Muuttoilmoituksen ennakointi-ilmoitus

Olen suunnitellut virtuaalista siirtoa.
En tiedä minne. Mutta muualle.
Jos joskus saan ratkaistua tumblrin koodin, niin ehkäpä sinne.
Vinkkejä, neuvoja, ratkaisuja?

Mutta siihen saakka, jatkukoon tiskaus, Ally McBeal ja täydellisen mustan teen metsästysretki.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Olemisen sietämätön keveys

Eräänä päivänä huomasin olevani puutunut. En oikein ollut enää varma, oliko päivässä sittenkään 24 tuntia, sillä ne kuluivat niin epätodellisen nopeasti. Kulutin aikaa mittavin määrin istumalla tietokoneella opiskelun, töiden ja tylsyyden vuoksi ja tietenkin kommenttien kyttäysmielessä sekä vain tuijottamalla näyttöä. Tuo näytön valkoinen hehku hämärsi aikakäsitykseni ja kas, oli kulunut taas yksi päivä.

Kun ajatus koneen sulkemisesta yhdeksi päiväksi tuli mieleeni, en pystynyt siihen. Ajattelin sitä kyllä aktiivisesti, mutta en vain kyennyt siihen. Seuraavan päivän vietin eräällä kurssilla, jonka luokkahuoneessa ei ollut tietokoneita. Tuntui luonnolliselta jatkaa tätä tietokoneettomuutta kotiin tultuani. Söin, mutta en tiennyt mihin olisin katseeni kohdistanut. Yleensä ruokailulleni oli pitänyt seuraa Melissa & Joey tai Suitsin tyypit. Tuijotin siis ikkunasta ulos tai ihan vain eteeni. First world problem -termi aidoimmassa merkityksessä oli siis käynnissä. Sitten lähdin entisen kämppikseni luo täyttämään pyöräni tyhjenneitä renkaita. Menimme R-kioskille ostamaan jäätelöt ja lähdimme metsään. Kävelimme puolitoista tuntia, kieli jäätyi, sormet paleli, aurinko laski, istuimme kallion korkeimmalla kohdalla ja kuikuilimme siirtolapuutarhojen pihoille. Kotiin tultuani katsoin tunnin televisiota, koko ajan taistellen unta vastaan. Lopulta simahdin kymmeneltä, noin kolme tuntia normaalia aiemmin.

Seuraavana aamuna heräsin päänsärkyyn, joka jatkui päivän läpi. Naureskelin, että nyt ne vieroitusoireet tulivat. Mutta entä jos tulivatkin? Olen tottunut syöttämään aivoihini varmasti vähintään kuusi tuntia tietokoneen valoa päivittäin, mutta nyt lukema oli nolla. Aloin potemaan jo ahdistuksen tunnetta keuhkoissa, jospa kävisin koneella ihan nopeasti vain. En halunnut pilata hyvää putkea, niinpä päätin etukäteen, mitkä asiat hoitaisin. Laskut, reitti seuraavalle päivälle, harjoittelusähköposti ja sitten sammutan. Tällä taktiikalla aion kovasti yrittää kulkea tästä eteenpäin, sillä se leikkaa tietokoneellaoloaikani noin kuuteen minuuttiin.

Tänään kuntosalin jälkeen kotiin tultuani söin ikkunasta ulos tuijotellen, tiskasin ja lähdin pyörällä seikkailulle; tavoitteenani löytää uimaranta. Tutkin karttoja ja lähdin polkemaan, ja kymmenisen minuuttia myöhemmin saavuin täydellisen sopivan syrjäiselle uimarannalle, jota koristi hyppytornit, korkeat kalliot ja suihkuhuoneet. Kuntoilupisteet, urheilukentät. Istuin hyppytornin korkeimmalla tasolla ja kuuntelin lähellä pelaavien poikien koripallon pelaamista. Aurinko laski, linnut lauloi, vesi väreili. Aloin tuntemaan raivoa koripallopoikia ja lenkkeilijöitä kohtaan. Miksi kukaan ei ole raahannut minua metsään aiemmin? Olen viettänyt lapsuuteni metsissä, mutta jossain vaiheessa unohdin, miten olla siellä. Tai että metsiä on edes olemassa.

Sen lisäksi, että olen poistunut online-tilasta, pyrin kliseisesti keskittymään todella vain yhteen asiaan kerrallaan. Kaverini kysyi, voisiko hän soittaa minulle. Ei, sillä suunnitelmiini kuului sängyllä makaaminen ja radion kuunteleminen; keskustelua Afrikassa riehuvista viruksista ja pieneläinten hoidosta. Maailmasta on pikkuhiljaa alkanut muodostumaan HD-näkymä. Vaikka koen onnellisuuteni kohoavan koko ajan eksponentiaalisesti, koen samalla raivoa siitä, kuinka annoin itseni valua tuohon tiedottomuuden tilaan; internetin halpaan lohtuun ja näennäiseen sosiaaliseen elämään. Ilojen lisäksi myös surullisemmat asiat vetävät keskittymistäni puoleensa. Tänään viimein räjäytin sääreni siihen kuntosalin puulaatikkoon, jonka päälle hypätään tasajalkaa. Seuraavaksi olen varannut muutaman minuutin tuijottelusession koholle noussutta naarmuista mustelmaa kohtaan.


Älkää lukeko blogiani yhtään enempää. Älkää kirjoittako joka hetkeä statuksiinne. Tai blogiakaan ehkä niin usein. Jättäkää se kamera kotiin. Sillä mikään ei ole rauhoittavampaa kuin offline-tilassa hengaileminen, sitten kun sinne puolelle uskaltaa siirtyä vieroitusoireiden läpi. Mutta pystytte siihen kyllä! Loppujen lopuksi se on kuin lapsuuteen palaamista, keveyden sietämätöntä kokemista, johon joskus kuuluu äidin helman nykimistä ja pientä kitisemistä: "Tylsääääää."

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ólafur Arnalds - Hands, Be Still



With this video, I wanted to explore the feeling of being the missing piece in the puzzle. The other pieces are already together, but then there's this hole of the missing piece that doesn't quite fit in.

"This song was not really chosen for the album, but it was rather written for the album to serve the, you know, what do you call it, big idea. -- So it's one of those songs that I wrote specifically for a specific purpose and to be the glue that glued the whole thing together. Like a missing piece in the puzzle."
-Ólafur Arnalds on "Hands, Be Still"

DIRECTOR / CINEMATOGRAPHY / STYLE Anna Äärelä
CHOREOGRAPHY Anni Porrasmäki
DANCERS IN ORDER OF APPEARANCE Anni Porrasmäki, Henriikka Iivonen, Milka Laakso, Juulia Suvanto
CAMERA ASSISTANT Susanna Salo
HAIR & MAKE-UP Vivianne Raudsepp
ASSISTANT Nelli Puukko
+ a very special thank you to the Cable Factory!

KIITOS tanssijat, jotka annoitte kehonne ja tunteenne tälle projektille, johon lähditte uhkarohkeasti mukaan. KIITOS Nelli, joka olit apuna alusta alkaen ja jaksoit yhä uudelleen kysyä: "Tarvitsetko vielä muuta?" ja ratkoit ongelmia kanssani. KIITOS Vivianne, joka saavuit paikalle maailma matkalaukussasi ja loit upeat hiukset. KIITOS Susanna, joka toteutit visiotani hidastuskuvasta ja analysoit kanssani vaihtoehtoja kuvakulmistani. 

KIITOS Anni. Sinussa kytee kirkkaana tanssin lahja, jonka haluan viedä äärirajoille asti. Kerta toisensa jälkeen toteutat ideoitani liikekieleksi mitä upeimmilla tavoilla. Olen maailman onnellisin, että tiemme ja mielemme ovat kohdanneet. Olet rakas.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Käet, ny loppu!

Viime viikonloppu sisälsi elämäni 11-15 parasta tuntia. Perjantaina istuin tanssisalin lattialla tuijottamassa Annin tekemiä koreografioita Olafur Arnaldsin biisiin "Hands, be still"ja lauantaina huutelin käskyjä kameran takaa ja itkin kaikkien mahtavuutta noin kymmenisen kertaa. 


Tässä siis sneak-peak kuvia suoraan videosta napattuna!


Mukana oli Annin lisäksi kolme ihanaa tanssijaa Milka, Henriikka ja Juulia plus kakkoskamerana Susanna sekä hiusihminen Vivianne ja maailman paras assari Nelli. Maailman parasta. Suurenmoinen kiitos kaikille, joita tulen vielä myöhemminkin videon ilmestyessä ylistämään!

Rakastan sitä tunnetta, kun jalat kuolee ja kädet väsyy eikä jaksa enää ajatella, missä tarkennus kulkee ja karkit on syöty tunteja sitten. Tällaiset työpäivät on NIIN minua varten!

Oikeasti minun pitäisi olla lukemassa tenttiin, mutta yhä uudelleen huomaan istuvani yömyöhään editoimassa. Nyt poistun ulos ruusunmarjapuskiin kuvaamaan epäilyttävää täytemateriaalia. Eläköön tanssi ja hehkulamput ja aakkoskarkit!


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Berlin

Berlin by day
Mauerpark (a huge outdoor fleamarket) with Heikki.


Berlin train
From Frankfurt to Berlin at night